maanantai 2. lokakuuta 2017

Bolognesekastike soijarouheesta ja siirappitorttu-ohjeet

   Söin bolognesekastiketta ensimmäisen kerran joskus ulkomaanmatkalla lapsena. Päästiin aika monta kertaa lapsina reissuun sisarusten kanssa, enkä enää pysty muistaan, että millä niistä reissuista olisin tätä soosia syönyt. Anyway, muistaakseni sen loman jälkeen bolognesekastike jäi meidän lapsuudenperheen arkiruokavalikoimaan, ja tulee tätä tehtyä edelleen omassakin kodissa aika usein. Iskä tekee tän kastikkeen ehdottomasti parhaiten, mutta ei tää meidän soijarouhe versiokaan mitään huonoa ole :-) 
   Niille, jotka ei soijarouheesta ole paljon kokkaillut, niin vinkiksi, että mausteita kannattaa käyttää melko reippaasti. Soijarouhe ei meinaan kyllä itsessään ole mitenkään kovin kummoisen makuista. Väittäisin, että kunnolla maustettuna ja tarpeeksi kuivaksi asti pannulla paistettuna, sitä tuskin silti edes erottaa jauhelihasta :-D Tosiaan, ensimmäinen vinkkini on siis se, että mausta soijarouhe hyvin ja toinen niksi on se, että turvottamisen jälkeen soijarouhe kannattaa paistaa kunnolla kuivaksi.  Jos tuntuu, että soija alkaa tarttua pannuun kiinni jo ennenkuin neste on haihtunut , niin  lisää sitten vain rasvaa pannulle ja jatkaa paistamista. Sellainen vetinen soijarouhe ei meinaan oo oikein mistään kotoisin.


Bolognesekastike soijarouheesta

2dl tummaa soijarouhetta
4 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
1/2dl öljyä
1 iso sipuli tai 2-3 pientä
2-3 valkosipulinkynttä
2prk tomaattimurskaa (purkillisessa n.390-400g)
2 rkl ketsuppia 
Mausteita oman maun mukaan.
(Itse laitoin n.1/2tl mustapippuria, 
1rkl soijakastiketta
1/2tl valkopippuria ja 4tl pizzamaustetta)

1. Mittaa soijarouhe pannulle. Lisää päälle vesi, öljy ja kasvisliemikuutiot.
Anna turvota n.10-15min. 


2. Kuori, sekä hienonna sipulit. Lisää sipulit  pannulle.

3. Paista sipuli-soijarouhe seosta pannulla, 
kunnes neste on kokonaan imeytynyt tai
haihtunut pannulta.  

4. Mausta.


5. Lisää tomaattimurskat ja ketsuppi. Kiehauta kastike
ja  hauduta sitä vielä miedolla lämmöllä n.10 min. 



6. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. 
Tarjoa kastike esim. pastan ja juustoraasteen kanssa.


   

   Toinen ruokaohje tässä postauksessa on siirappitorttu. Siinä mielessä uusi tuttavuus, etten ollut tätä koskaan aikaisemmin tehnyt. Keksin tehdäkin tätä torttua vain siitä ilosta, että oon HP fani, ja Harry Potter pistelee tätä torttusta meneen useammassakin ko. kirjasarjan teoksessa :-D Ohjekin löytyi Potter fanien foorumilta ja onkin suoraan kopioitu sieltä. Google-haulla en enää löydä siihen keskusteluun mistä ohje on, mutta kaikki kunnia sen keksijälle. Ainut mitä lähtisin muuttamaan olisi täytteen määrä. Ensi kerralla teen sen puolitoistakertaisena :-D Mutta tää oli oikeesti to-del-la herkullista, etenkin vielä hieman lämpimänä vaniljajäätelön kera.
  
   
Siirappitorttu

Pohja:
125g voita tai margariinia
3,5dl vehnäjauhoja
2rkl sokeria
tilkka vettä tarvittaessa

Täyte:
2,5dl tummaa siirappia (300g)
4 munaa
3rkl sitruunamehua
1rkl korppujauhoja

1. Mittaa pohjan aineet kulhoon. 
Nypi sokeri-jauho-margariini seos taikinaksi.




2. Muotoile taikinasta pallo. 
(Tässä vaiheessa, jos taikina on kovin kuivaa ja murenevaa,
voit lisätä siihen tilkan vettä tarvittaessa. )

3. Kääri taikinapallo tiukasti kelmuun ja laita 
kelmutettu taikina jääkaappiin noin tunniksi.


4. Sekoita täytteen aineet keskenään kulhossa. 
Kannattaa käyttää vispilää apuna, että munien rakenne rikkoutuu
kunnolla, ettei sitten kypsään täytteeseen jää munakasmaisia kohtia :-D 



5. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

6. Kaada täyte piirakkapohjan päälle 
ja kypsennä torttua 200-asteisen uunin keskitasolla n.15-25 min, 
kunnes täyte on hyytynyt ja piirakan reunat 
saaneet vähän väriä. 




8. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.









2 kommenttia: