torstai 12. huhtikuuta 2018

Kevättä

Pitkän ajan jälkeen palailen taas bloginkin pariin uusimpien kuulumisten kera :D

Vihdoinkin alkaa näyttää keväältä! Pidempää valoisaa aikaa on jo riittänytkin jo maaliskuusta, mutta vihdoinkin on saatu vähän lämpöä! Pimeä aika, kylmyys ja talvi muutenkin on tuntunut tänävuonna ihan poikkeuksellisen pitkältä ajalta. Tänävuonna kevääseen ei kuulu "pihan laitto" (Niinkuin ei muuten edellisinäkään vuosina paitsi haravointi), mutta parvekkeen siivous ja kevätsiivous noin yleensä on mulla mielessä.

Selleri soikoon blogiinkin tein pienen kevätsiivouksen poistamalla kaikki julkaisut. Ai miksi? Koska haluan miettiä ja rajata blogin sisältöä ehkä selvemmin kasvisruokaan taas. Tietysti olisin voinut poistaa vaan liharuokien ohjeet, mutta kokonaan uusi alku tuntui paremmalta.

Käytiin muuten risteilyllä Viking Linen Amorellalla (: Otettiin aamulähtö (klo 8.45) ja kotoa lähdettiin ajelemaan jo viiden jälkeen aamulla. Heräsin itse jo neljältä, koska haluan juoda kahvit rauhassa aina ennen lähtemistä yhtään minnekkään. Joten siis: vähän viiden jälkeen startattiin pihasta ja poikettiinkin heti tankille. Muuten ajettiin matka melkeinpä yhtä mittaa (pysähdyttiin kerran matkalle) ja sataman parkkipaikalla oltiin 7.45, eli mielestäni juuri sopivasti hyvissä ajoin. Laivalle ei ollut ruuhkaa, lähtöselvitys sujui joutuisasti ja laivaan päästiin jo 8.20. Vietiin tavarat hyttiin ja päästiin sen jälkeen suoraan buffet aamiaiselle ja istumaan vielä ikkunapöytään niin saatiin samalla kun syötiin niin seurata laivan lähtemistä satamasta. Aamupala maistui ja valikoima oli hyvä.

Aamupalan jälkeen koko päivä sujui leppoisasti lähinnä leikkihuoneessa päivystäen, välillä poiketen tax freehen tai kahville. Laivalla ei ollut paljoa matkustajia niin lastenkin oli kiva leikkiä, kun leikkihuoneessa oli väljää suurimman osan matkasta.

Illallisbuffet oli vasta kello 20.30(Suomen aikaa 21.30), ja siitä jäi valitettavasti vähän tylsä fiilis. Kattaus oli niin myöhään (jos on herännyt neljältä aamulla niin puoli yhdeksän tuntuu jo paljolta..) ja alkoi olla niin väsynyt olo ettei jotenkin jaksanut enää edes syödä ja pienimmäinen meistä nukahti pöytään. Valikoima oli ihan ok ja ruoka oli tosi hyvää, mutta silti muistelin, että linellä on ennen ollut parempaa ruokaa ja esimerkiksi lastenpöytä mitä ei ollut nyt ollenkaan. Jatkossa jos tehdään vastaavanlainen reissu niin jätetään varmaan buffet väliin ja syödään jossain laivan muussa ravintolassa.

Aamulla heräsin paljon ennen muita (koska kahvi) ja hipsin kahville kaikessa rauhassa muiden vielä nukkuessa. Merimaisemat auringon vasta noustessa oli kyllä upeat ja kävin niitä vielä kanneltakin ihailemassa.

Kokonaisuudessaan risteily oli tosi onnistunut ja seuraava laivareissu on jo suunnitteilla :D Ihanaa, että tuli lähdettyä!

Loppuun kuvia:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti