tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulu on taas

   Joulu lähestyy jo hyvää vauhtia ja uskon, että en ole ainut jota mietityttää joulunviettoon käytetty rahamäärä. Tietysti joulussa tärkeintä on joulun tunnelma ja yhdessäolo tärkeiden ihmisten kanssa eikä se, että paljonko siihen on kulutettu rahaa. Jouluahan voisi siis viettää niinkin, ettei se näy edes pienenä lovena kukkarossa. Joulu tulee vaikkei yhtään koristetta olisikaan laitettu, piparia leivottu tai lahjaa ostettu.  Joulu on kuitenkin vaan kerran vuodessa ja omasta mielestäni siihen on kiva panostaa ostamalla muutama lahja, koristelemalla kotia, ja tekemällä hyvää ruokaa.  Tämän postauksen aiheena onkin että miten voi hillitä joulunviettoon kuluvaa rahamäärää jos joulua haluaa kumminkin viettää.


SÄÄSTÖVINKIT JOULUUN

*Lahjoja vain lapsille/tärkeimmille ihmisille
Jos olet perheellinen, niin lahjoja kannattaa ostaa vain lapsille. 
Tarvitseeko puolisosi tosiaan joululahjan, vai voisitteko sopia, että ette osta toisillenne mitään?
Lahjojen ostamattomuus-sopimuksen voi tehdä myös vanhempien,
 isovanhempien, sisarusten ja ystävien kesken. 

Ei muuten kannata murehtia sitäkään jos saa lahjan joltakulta
 jolle ei ole itse ostanut mitään.
Lahjan antamisen kuuluu olla pyyteetöntä, ja aitoa halua ilahduttaa toista. 
Muista kuitenkin lahjan saadessasi hymyillä ja kiittää kauniisti -Se ei maksa mitään!


*DIY lahjat
Jos kuitenkin haluaa muistaa läheisiään joululahjoilla, voi harkita tekevänsä lahjan itse. 
Voi esimerkiksi leipoa ystävälleen muffinseja, keksejä, tai perinteisen joulukakun.
Itsetehty lahja mielestäni myös korostaa sitä, että lahjan saaja on lahjan antajalle tärkeä. 


*Joulukortit
Tavan vuoksi ei kannata kenellekään lähettää korttia, vaan harkita, että kenelle joulukortilla on todella merkitystä. Hyvänjoulun toivotukset voi myös lähettää tekstiviestillä, ja kaukainen sukulainen tai ystävä saattaa ilahtua enemmän puhelinsoitosta tai vierailusta, kuin kortista, missä lukee pelkästään "Hyvää joulua". 
Lisäksi joulukorteissakin säästää tekemällä itse ja osan korteista voi luovuttaa henkilökohtaisesti, niin säästää postimaksun. 


*Jouluruoka
Joulupöytään kuuluu perinteisesti tietynlainen runsaus, mutta ruokia suunnitellessa ei pidä liioitella. Voi miettiä sellaisia ruokalajeja, mitä pitää itse tärkeimpänä osana jouluateriaa, tai kysyä vaikka joka perheenjäseneltä yhden toivomuksen ruokapöydän tarjottavien suhteen. 

Perinteisimmät jouluruuat eivät oikeastaan (ainakaan itse tehtynä) edes ole mitenkään hintavia, ja kinkkua edullisempaa kokolihaa on vaikea löytää! Myös riisipuuro, sekahedelmäkeitto, piparit ja joulutortut valmistuvat suht edullisesti. Glögiä ei tarvitse juoda myöskään mielinmäärin, vaan voi miettiä, että riittäisikö sitäkin vain lasilliset joulupuuron kanssa? 

Kalleimman osan joulupöydän tarjottavista muodostaa kalat, juustot ja juomat. Jos haluaa säästää jouluruissa, niin kannattaa karsia viimeksi mainituista. 

Joulunahan ei ole muuten edes mikään pakko syödä perinteistä jouluruokaa, vaan joulupöydän voi koostaa vaikka lempiruuistaan.

Kaikista kalleimmaksi ruuaksi kuitenkin tulee se, mikä jää syömättä, joten jouluruokien määrän suhteen kannattaa käyttää harkintaa. 

Jouluruokabudjetti kannattaa myös sisällyttää osaksi normaalia viikon ruokabudjettia ja miettiä paljonko se voi parin juhlapäivän takia mennä yli. 

Jos taas kestitset muita jouluna, voisi harkita joulupäivällisen järjestämistä nyyttäri-periaatteella. Jokainen vieras tuo jotain (etukäteen sovittua) ruokaa tullessaan, niin illan isännälle tai emännälle ei tule kohtuutonta rasitusta ruokien suunnittelusta ja valmistamisesta.


*Koristeet
Jouluna on kiva koristaa kotinsa juhlakuntoon. Usealla on joulukoristeita jo valmiiksi varastossaan, mutta jos näin ei ole, niin joulutunnelmaan pääsee edullisesti esimerkiksi polttamalla kynttilöitä, tuomalla muutaman havunoksan sisälle tuoksua tuomaan, askartelemalla lumihiutaleita ikkunoihin ja mahdollisesti vielä ripustamalla tunnelmavalot ja pitämällä muun valaistuksen hämäränä. 

Joulukuusi maksaa usein kahdestakymmenestä eurosta eteenpäin, samanverran kuin muovikuuset. Hyvinpidetty muovikuusi palvelee monta vuotta, joten periaatteessa jos kuusen haluaa niin kannattaa valita muovinen. 

Jos haluaa ostaa joulukukkia, niin niidenkin määrää voi miettiä etukäteen. Riittäisikö esimerkiksi pelkkä yksi hyasintti tuomaan kotiin joulun tuoksua? 


*Joulupukki
Joulupukin tilaaminen kotikäynnille maksaa usein viidestäkymmenestä eurosta ylöspäin, joten jättämällä joulupukin vierailun väliin säästää jo aika paljon. Jouluna voi myös pyytää pientä korvausta vastaan jonkun sukulaisen tai tuttavan pukeutumaan joulupukiksi lapsille. 

Lahjat voi joulupukin sijaan käydä jakamassa myös tonttu. 







ILMAISTA JOULUTUNNELMAA

Joulutunnelman luominen on tietysti kii siitä, mikä kenellekin luo jouluisan olon, mutta laitan alle muutamia juttuja mitkä tulee nyt mieleen.

*Jouluelokuvat
Jouluisin esitetään televisiosta ilmaiseksi monenlaisia 
teemaan sopivia elokuvia ja ohjelmia. 

Netin suoratoistopalveluissakin joulu on huomioitu, ja niistä löytyy myös katsottavaa joulun pyhiksi. Monessa suoratoistopalvelussa on ilmainen ensimmäinen kuukausi, ja tätä kannattaa hyödyntää. (Esim. Netflix, Viaplay, C-more ja HBO nordic)

*Käy tapaamassa joulupukkia
Joulupukkeja on joulun alla liikenteessä milloin missäkin tapahtumassa. 

*Joululaulujen kuunteleminen

*Kauneimmat joululaulut
Joululaulu tapahtumia järjestetään joka kunnassa.

*Ilahduta läheistä
Jos jostain saa oikeasti hyvän joulumielen, niin se on jonkun toisen auttaminen.





   Postauksen lopuksi vielä mun pitkään suunnittelema (Ja montaa kertaa muuttunut) joulumenu. Laskin foodiella hinta-arvion joulun ruuille ja muistaakseni se pyöri siinä kuudenkymmenen euron tietämillä. 
   

Menu

Pääruoka
Sinappikuorrutettu pikkukinkku
Uunilohi
Porkkanalaatikko
Kermaperunat
Salaatti (viinirypäle, salaatti, suolapähkinä, leipäjuusto)

Juustot
Sini-, ja valkohomejuusto,
Tarjoillaan suolakeksien, omenoiden ja viinirypäleiden kanssa.

Jälkiruoka
Riisipuuro, luumurusinakeitto
Joulutorttu, pipari, 
glögi



   Miltä kuulostaa? Mitä teidän joulupöytään on katettu? :-) 

O.M.A






   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti